Jukka Jalonen: ELÄMÖI

Jukka Jalonen: ELÄMÖI

Jukka Jalonen: ELÄMÖI

Tuoteryhmä: 

Hinta 29,90 €

Runoja hulluudesta ja rakkaudesta. Jukka Jalosen esikoisteos sisältää pienen osan hänen huomattavasta runotuotannostaan.Kirja sisältö on jaettu kahteen osaan Vilpitön hulluus ja Sydämeni laulu. Kirjan mustavalkoinen kuvitus toimii sekä alaotsikkoina että korostaa runojen sanomaa.

Urheilumanageri ja kamppailulajien valmentaja Jukka Jalonen julkaisee sisäistä kamppailua ja seestymistä käsittelevän runoteoksen Elämöi. Teos kertoo
hulluudesta ja rakkaudesta, vimmasta ja seestymisestä, heikkoudesta ja vahvuudesta.
Kirjan myyntitulot lahjoitetaan kokonaisuudessaan mielenterveystyöhön.

Jalonen on tehnyt pitkän uran moottoriurheilun ja kamppailulajien parissa. Jalosen runoteoksen syntymiseen ovat vaikuttaneet läheinen suhde luontoon ja
kamppailulajeihin oleellisesti liittyvä mielenhallinta. Teos purkaa, peilaa ja avaa kamppailua sisäisiä demoneja vastaan. Runot ovat Jalosen mukaan kirjoitettu niille, jotka pystyvät huutamaan tuskaansa puille, mutta eivät pysty avaamaan sitä kenellekään.
Jalonen kertoo runoissaan luonnosta, sateesta ja tuulesta. Kirjassa käsitellään tekoja ja sanoja, jotka johtavat hulluuden kautta seestymiseen, rakkauteen ja harmoniaan.

Jukka Jalonen kirjoitti ensimmäiset runonsa elämää paljon kokeneille vanhuksille, joita hän kuunteli ja otti oppia. Hoitajat lukivat heille näitä runoja, vaikka uni vei usein voiton. Runoja tilattiin surujuhliin ja merkkipäiville, lohdutukseksi, terapiaksi ja kenties myös iloksi. Tämän innoittamana hän jatkoi kirjoitustyötä ja julkaisi uusia, tätä hetkeä heijastavia runojansa hulluudesta ja rakkaudesta kokoelmana.

Kirjan kuvat ja niiden kirjoittaminen nykyhetkeen ovat myös innoittaneet Jalosta runojen tekemiseen. Pääosa kuvista on valittu SA-kuvan mittavista arkistosta Jaloselle tärkeään sotaveteraanityön kautta. Kannen mystinen nainen symbolisoi mielentilaa, jossa parhaat runot ja seestyminen saavat alkunsa.

Toimituskulut

Kirje
7,20 €
Tuodaan postilaatikkoon yleensä seuraavana päivänä.
Postipaketti
8,10 €
Postista postiin, noudettavissa klo 16 jälkeen.
Ovelle paketti
19,80 €
Toimitetaan vastaanottajalle klo 14 mennessä.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

Jukka Jalonen: ELÄMÖI

Elämöi – runoja hulluudesta ja rakkaudesta

ISBN 978-952-7420-00-3
Koko: 275 * 193 mm
Laajuus: 160 sivua
1-värinen kuvitettu kovakantinen runoteos

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

1. Toimitusaika

Tyypillisesti toimitusaika on 1-2 arkipäivää tilauksesta joko tilauksessa mainittuun osoitteeseen tai postiin lähetyserän koosta riippuen.

2. Vahvistus
Vastaanotettuamme tilauksenne, lähetämme Teille sähköpostitse tilausvahvistuksen. Säilyttäkää tilausvahvistus siltä varalta, että Teidän tarvitsee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme.

3. Luottoraja/suurin sallittu tilaussumma
Laskulla ostettaessa annetun luottorajan suuruus vaihtelee ja määräytyy tilauksen vahvistuksen yhteydessä. Luottotietojen tarkistus tehdään ja luottoraja määräytyy uudelleen jokaisen erillisen ostoksen yhteydessä.

4. Maksutavat
Voitte valita kahden eri maksutavan välillä.

Lasku
Jos valitsette maksutavaksi laskun, lähetetään lasku Teille toimituksen mukana paketissa. Maksuaika laskulle on 14 päivää. Emme veloita laskutuskuluja. Maksamattomasta laskusta veloitetaan 5,00 Euron muistutusmaksu (Laki saatavien perinnästä 10a§) sekä kulloinkin voimassa oleva vahvistettu viivästyskorko (Korkolaki 4§). Valitessanne maksutavan lasku, tarkistamme todennäköisesti luottotietonne ennen tuotteiden (tuotteen) lähettämistä.

Checkout. eli maksu käyttäen verkkopankkitunnuksianne tai luottokorttia
Voitte valita tilauksenne maksutavaksi maksun käyttäen omia verkkopankkitunnuksianne tai Visa tai Mastercard luottokorttianne.

5. Toimituskulut
Tällä hetkellä tilaussummaan lisätään postikulut perustuen todellisiin kuluihin riipuen lähetyserän koosta ja painosta . Jos myyjä jakaa tilauksen moneen lähetykseen, veloitetaan vain yksi toimitusmaksu. Tilauksenne lähetetään Teille postitse joko suoraan kotiin kannettuna tai pakettina lähimpään postiinne. Kehä I sisäpuolelle tilatut tuotteet toimitetaan joko postitse tai lähetillä samaan hintaan myyjän valitsemalla tavalla. Ulkomaille toimitettavien lähetyskulut ovat korkeammat ja ne vahvistetaan TOIMITUSVAHVISTUKSEN yhteydessä sähköpostilla.

6. Kuljetus
Mikäli tavara vaurioituu tai katoaa kuljetuksen aikana, korvaamme vioittuneen tuotteen. Mikäli näin tapahtuu, pyydämme ilmoittamaan asiasta asiakaspalveluumme viimeistään 14 vuorokauden sisällä. Mikäli tavara vaurioituu tai katoaa palautuksen yhteydessä, on asiakas korvausvelvollinen.

7. Palautusoikeus kuluttaja-asiakkaille
Teillä on oikeus palauttaa tilatut, virheettömät tuotteet. Palautusaika on 14 vuorokautta.
Pyydämme ilmoittamaan palautusta koskevassa viestissä seuraavat tiedot:
1) tilausnumero
2) laskun numero
3) palautettavien tuotteiden nimet
Palautettavien tuotteiden tulee olla käyttämättömiä ja myyntikelpoisia (mahdollisen suojamuovin tulee olla ehjä). Palauttakaa tuotteet yhdessä laskun kanssa.
Pyydämme ottamaan yhteyttä asiakaspalvelu@prometheuskustannus.fi aina ennen kuin palautatte viallisen tai virheellisesti toimitetun tuotteen.

8. Sovellettava laki
Näitä ehtoja koskevat erimielisyydet ratkaistaan Suomen lain mukaan.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita